Yhteystiedot

   

















Lähes kuusi vuotta on kulunut - kokemuksia

Loppukiristä kysytään mm. näitä:

Mikä Loppukiri oikein on? ”Miksi muutit vanhainkotiin jo noin nuorena?”

    • Loppukiri ei ole vanhainkoti eikä palvelutalo. Sanomme sitä hieman 'pitkin hampain' senioritaloksi, sillä yhden kunkin huoneiston asukkaista on oltava vähintään 48 vuotta täyttänyt.
    • Loppukiri on tavallinen kerrostalo ja ennen muuta asukkaidensa kotitalo - tosin esteetön ja ikääntyville suunniteltu.

    • Loppukirin ideana ja toimintaperiaatteena on yhteisöllisyys. Siksi meillä on runsaammin yhteistiloja kuin tavallisessa kerrostalossa: iso keittiö, ruokasali, jonne mahtuvat kaikki talon asukkaat, mukavia oleskelunurkkauksia, hyvin varustettu talopesula ja upea saunaosasto ylimmässä kerroksessa. Lisäksi meillä on pieni jumppasali ja vierashuone, jonka voimme varata omia vieraitamme varten. Monien Loppukirissä vierailleiden ryhmien mielestä sellaista tarvittaisiin kaikissa kerrostaloissa.

    • Ideana on, että Loppukiriin muutetaan 'suhteellisen nuorina', ei vasta sitten kun alkaa jo olla kremppoja ja palvelutarvetta.
    • Meillä ei ole 'johtajaa', henkilökuntaa eikä maksullisia palveluja. Me teemme itse päivittäisen aterian ja siivoamme yhteiset tilat – ja teemme paljon muutakin sekä talon että yhteisön hyväksi.
    • Loppukiri ei ole 'kommuuni'. Kaikilla asukkailla on oma, hyvin varustettu huoneistonsa. Huoneistot tosin ovat hieman pienempiä kuin tavallisissa kerrostaloissa.

Miten näin mittava rakennushanke on toteutettu?

    • Se on vaatinut asiaan vahvasti sitoutuneen joukon, joka ei ole laskenut työtunteja eikä koskaan voinut sanoa ”en nyt ehdi”. Lisäksi tarvittiin peräänantamattomuutta, hullunrohkeutta – sekä tuuria ja hyviä työkumppaneita. Viimeksi mainittuihin on ehdottomasti laskettava maanmainio arkkitehti Kirsti Sivén ja hänen toimistonsa upea, nuori arkkitehti Kaisa Ilkka. Avaintekijöihin kuuluvat myös ammattimainen rakennuttaja, Sato-rakennuttajat Oy ja jatkuva yhteistyö Helsingin kaupungin suunnittelutoimiston kanssa.

Miten taloon pääsee asumaan?

    • Kannattaa liittyä Aktiivisten Seniorien jäseneksi, koska vapautuvat asunnot tarjotaan ensi sijassa heille. Taloon toivotaan ensisijaisesti yhteisöasumisesta kiinnostuneita henkilöitä. Avainsana tässäkin on aktiivisuus!  Muistakaa myös suunnitteilla oleva uusi senioritalo Kalasatamassa!

Aiotteko rakennuttaa uuden senioritalon?

    • Tekeillä on Kotisatama Kalasataman uudelle asuinalueelle Helsinkiin. Se vaatii tosin uusia uurastajia, mutta tietoja ja kokemuksia jaamme mielellämme. Ks. tarkemmin www.aktiivisetseniorit.fi. 


Kykenevätkö suomalaiset yhteisöasumiseen?

    • Mikä ettei! Omalla tavallamme. Meidän on kehiteltävä uusia
      malleja, koska emme ole yhtä sosiaalisia kuin esimerkiksi
      ruotsalaiset.

Kuinka yhteisöasuminen on onnistunut?

Tietääksemme, mitä yhteisön jäsenet ajattelevat vuoden asumiskokemuksen jälkeen, teimme 5/2007 pienen kyselylomaketutkimuksen, jossa tutkailtiin viihtymistä yleensä, odotuksia ja niiden toteutumista, käsitystä yhteisöllisyydestä ja sen toteumisesta, jaksamista arjen tehtävissä, sosiaalisia kontakteja sekä tyytyväisyyttä talon tiloihin ja niiden mahdollistamiin toimintoihin. Myös poismuuttoajatuksia tai katumuksen tuntoja kyseltiin.

Yleensä asukkaat olivat erittäin tyytyväisiä sekä alkukokemuksiin yhteisöstä, omaan asuntoonsa ja talon yhteistiloihin – jotka monet kokevat jo kodikseen, erinomaiseen ruokaan, pesulaan ja saunaan että turvallisuuteen. Harrastus- ja virkistystoiminnan koettiin päässeen hyvin alkuun. Vanhat ja uudet ihmissuhteet koettiin selkeäksi rikkaudeksi ja ilon aiheeksi.

Ongelmiksi koettiin lähinnä isot kokoukset (asukkaita on sentään 70), pitkät asialistat sekä päätöksenteon hitaus. Työryhmien sisällä oli jonkin verran jaksamisongelmia, ja jonkinlaista rotaatiota ryhmien kesken jouduttaneen toteuttamaan. Viihtymättömyyttäkin kokivat jotkut asukkaat, ja he joutuvat vielä miettimään, onko tämä elämisen muoto heille sopivin.


Kuinka olette jaksaneet hoitaa ruokatalouden ja talon siivouksen?

    • Kohtalaisen hyvin. Ruokaa on saatu ensimmäisestä päivästä lähtien ja se on ollut hyvää, koko ajan parantuen.
    • Talo on lähes piinallisen siisti. Useimmat ihmiset ovat nauttineet työnteosta. Kuitenkin työryhmämme vaativat tutkimista, jotta ne saadaan tasaisiksi mm. työssä käynnin, terveydentilan ja voimien ym. puolesta.

Mitä sitten, kun joku ei pystykään osallistumaan tai kun te kaikki vanhenette?

    • Hyvä kysymys! Töihin osallistutaan voinnin, voimien ja taitojen mukaan, mutta talon kaikki asukkaat kuuluvat työvuoroihin, jotka tekevät ruokaa ja siivoavat yhteiset tilat. Kokemus Tukholman vastaavassa yhteisöllisessä talossa osoittaa, että ihmiset haluavat olla mukana myös vanhetessaan, kun nuoremmat jo vapauttaisivat heidät työnteosta. Tarpeellisuuden tunne on tärkeä myös ikääntyvälle ihmiselle.
    • Ellemme jaksa, voimme hankkia palveluja, ulkoistaa siivouksen vähentää ruokailukertoja, tai jopa antaa koko ruokatalouden ulkopuolisten hoitoon. Tätä pidämme kuitenkin kaukaisena vaihtoehtona. Toivomme uusia ja innostuneita – ja nuorempia - asukkaita poislähtevien tilalle. Ehkä keksimme vielä jonkin aivan uuden mallin.

Onko tullut isoja riitoja?

    • Konflikteja on tullut, emmekä vielä ole kovin hyviä näitä käsittelemään
      mutta kovasti harjoittelemme. Konfliktien käsittelyä on myös opiskeltava. Kaiken kaikkiaan on mennyt melkeinpä yllättävän hyvin!

Onko yksinäisyys ongelma, vaikka ei olisi tarkoitus?

    • Voi joskus olla. Olemme tästä tietoisia, ja pyrimme vetämään mukaan yksinolijoitakin. Tutustumisen myötä vaistoamme paremmin kuka kaipaa apua tai seuraa. Valinta on kuitenkin jokaisella itsellään.

Onko sosiaalisia kontakteja liikaakin?

    • Tuskin, koska oman asuntonsa rauhaan voi aina vetäytyä. Emme soittele kutsumatta toistemme ovikelloja. Tapahtumia ja harrastuksia on paljon, mutta ne pitävät meidät vireinä. Ja nehän ovat tietenkin vapaaehtoisia!

Onko Loppukiri varakkaiden ihmisten paikka? Mitä asuminen maksaa?

    • Helsingissä asuminen maksaa paljon. Emme tunne toistemme taloudellista tilaa, mutta arvioimme olevamme keskituloisia.
    • Enemmistö Loppukirin asukkaista on rahoittanut asuntonsa aikaisemman asunnon myynnillä. Useimpien Loppukiri-asunto on jonkin verran pienempi kuin aikaisempi koti. Asuntoneliöhintamme tässä hitas-talossa vastaa alueen keskitasoa, vaikka siihen lasketaan mukaan yhteistilojen ja niiden kalusteiden osuus. Hintavertailu on silti hieman vaikeaa, koska alueen uusien talojen hinnat tuntuvat olevan aina korkeampia kuin hieman vanhempien. Yhtiövastikkeemme on neljä euroa/m2, mutta ruoka on edullisempaa kuin yksin laittaen.

Kuinka yhteisöllisyys sopii kaupunkitaloon?

    • Hyvin, koska talo jo sinänsä muodostaa jonkinlaisen kompaktin ja ekologisen tilan. Yhteistiloistamme ruokasali, kirjasto, toimisto, aula, pesula, keittiö, pyörävarastot ja muut varastot, ilmoitustaulu ja tietokoneet sekä jätehuone muodostavat alakerran kulkuväylän, joissa ihmiset luonnollisesti ja päivittäin liikkuvat, tapaavat, vaihtavat kuulumisia ja tiedottavat tapahtumista.
    • Yhteisön suuri koko on sekä ongelma että etu. Näin isossa joukossa kaikki eivät tunne toisiaan kovin hyvin, mutta toisaalta kaikkien ei tarvitse seurustella kaikkien kanssa, jos henkilökemiat eivät toimi. On valinnanvaraa!
    • Yhteisöllisyys vaatii sinänsä tietoista asennoitumista, jossa kunnioitetaan ja vaalitaan toisia ihmisiä ja yhteisiä hetkiä ja ajatuksia, eikä tätä voi rajoittaa vain jonkinlaiseen paikkaan, mikä sitten lieneekään.

Mitä haluaisitte muuttaa?

    • Oma koti voisi monien mielestä olla himpun verran isompi. Jouduimme kustantamaan yhteistilat itse, ja sovittiin, että asuntojen kokoa pienennetään kustannusten kurissa pitämiseksi.
    • Näköala merelle kutistuu uusien talojen valmistuessa ympärille, ja sitä tietysti harmitellaan.
    • Kokousten suuresta määrästä ovat monet yllättyneitä, mutta luotamme siihen, että kun perusasiat neuvotellaan kuntoon, on pohtimistakin vähemmän. Joitakin tiloja puuttuu (kuten askarteluhuone), mutta asiaa selvitellään. Ihmisiä emme vaihtaisi, emme ruokataloutta tai siivoustakaan. Katsotaan nyt sitten...

Mitä yhteisöllisyys tarkoittaa?

    • Siitä olemme saaneet lukuisissa keskusteluissa vuosien mittaan paljon, paljon ajatuksia. Toisaalta tietyt perusperiaatteet ovat olleet selviä koko ajan. Viittaamme ”yhteisöllisyysaurinkoon”, joka muodostettiin tulevien asukkaiden näkemysten perusteella ja kesällä 2001. Ks. "Yhteisöelämää"-kohdasta!

     

Loppukiritalo on vasemmalla, keskellä raitiovaunujen kääntöpaikan kohdalla.

Suunnitelmia, tulevia tapahtumia


Paljon työtä ovat nämä lähes kuusi vuotta vaatineet – samoin kuin jo kuusi edeltävää vuotta. Perusasiat on kuitenkin saatu kuntoon, ja elämisen malli tuntuu lupaavalta. Kiinnitämme nyt huomiota erityisesti yhteisöllisyyden tutkimiseen teoriassa ja varsinkin käytännössä, päätöksenteon tehostamiseen ja kokouskäytäntöihin sekä monenlaisten pienempien ongelmien ratkaisuun.

Haluamme laajentaa kosketusta ympäristöön, Arabianrannan muihin asukkaisiin, muihin asumisyhteisöihin ja ihmisiin yleensäkin. Iloitsemme turvallisesta ja kauniista kaupunkikodistamme, odotamme ympäristön, erityisesti nyt oman pihamme rakentumista ja nautimme ihanien, viisaiden, mielenkiintoisten ja iloisten naapuriemme seurasta. Pyrimme vaikuttamaan myös ikäihmisten asuin- ja elinolosuhteisiin muutenkin, erityisesti Aktiivisten Seniorien toiminnan kautta.


Naapurikadun, Kaj Franckin kadun avajaisissa

Tulevia tapahtumia:


Aktiivisten Seniorien jäsenille
tietoja jäsenkirjeissä ja www.aktiivisetseniorit.fi- sivustolla. 


Loppukiri kakkosta eli "Kotisatamaa"suunnitellaan Kalasatamaan, kun nyt tontti on saatu. 
Rakentaminen alkaa vuonna 2013. Ota yhteyttä puheenjohtaja Suoma Karjalaiseen, puh. 050 5986272,  E-mail suomanposti at gmail.com, Aktiivisia toimijoita kaivataan!   

Kaikille avoimia tapahtumia Loppukirissä:

Matineat:

Sunnuntai-iltapäivien  matineat ovat saaneet suuren suosion. Aiemmista esiintyjistä
mainittakoon Iris Ensemble, Kuultava-yhtye, Trio Rouvat ja Monna Kamu. Sunnuntaina 7.11.10 klo 15 oli
vuorossa Juha Mäntylä, haitari ja piano sekä Olli Ikonen, laulu. 12.2.2012 esiintyvät klo 15 "Kolme bassoa".


Asumisyhteisö Loppukiri

 keskustelee ja päättää asioistaan kerran kuussa
kokoontuvassa  yhteisökokouksessaan. Väliaikoina kerääntyvät arjenhallinta-työryhmät ja muut ryhmät suunnittelemaan toimintaansa. Juhlia ja vierailuja syntyy spontaanisti, esimerkkinä kuutamojuhlat ja kaamosjuhlat. 
Keväällä 2010 olivat menossa tulevaisuustalkoot. Niitä jatketaan. 
Yhteydenottoja lähiseudun ja muista oppi- ja tutkimuslaitoksista tulee paljon.
Loppukiriläiset ovat aina kiinnostuneita osallistumaan projekteihin. 

Omana virkistymistoimintana jatkavat mm. askartelu-, jumppa-, jooga-, 
karaoke/laulu-ja korttipeliryhmät. Lisäksi harrastetaan meditatiivista tanssia ja ilmaisutaidon harjoittelua, näyttelemistä ja milloin mitäkin esim. opiskelijoiden
ideoimia taidejuttuja. Kontaktia on ollut myös lapsiin - leikkipuistotapaamisten kautta.
Lenkeillä ja kulttuuritapahtumissa käydään paljon.
Keväällä 2010 järjestettiin suuret myyjäiset ja hyvällä menestyksellä, samoin syksyllä 2011.

Vieraita käy paljon - ympäri maailmaa. Jos haluat vierailla talossa, ota yhteys toimistoon
E-mail: loppukiriyhteiso at arabianranta.com  (ks. kohdasta "yhteystiedot").

 
LOPPUKIRI-kirja ilmestynyt.
LOPPUKIRIN koko projektia käsittelevä kirja ilmestyi
tammikuussa 2009 tekijöinään Marja Dahlström ja Sirkka Minkkinen. Kirja on eloisa kuvaus vuosia kestäneestä
uurastamisesta ja erinomainen tietopaketti yhteisötaloja suunnitteleville ja muille.



ELÄMÄKERTA-ANTOLOGIA "RANTAUTUMISIA"
 ilmestyi lokakuussa 2010. 
Teoksessa on kirjoittajapiirin 12 elämäkertaa. Ohjaajina ja kirjan toimittajina olivat
Antti Karisto, Anja Kuhalampi ja Arto Tiihonen. Kirjaa voi kysyä Ikäinstituutista.

Rantautumisia

                                Kirjailijat
Kirjailijat

Muut asumisyhteisöt

Aktiiviset Seniorit ry ja Loppukirin asukasyhteisö ovat edelleen hyvin kiinnostuneitapitämään yhteyttä muihin kaupungin ja maaseudun asumisyhteisöihin tai suunnitteluvaiheessa oleviin hankkeisiin. Ennakkotapaaminen yhteisöjen kanssa oli 12.5.07, ja jatkotapaamista toivottiin. Sitä suunnitellaan. Tiedustelut Kaarina Hughes (puh. 050-5718014), sähköposti: kaarinahughes at hotmail.com




Loppukiri valittiin vuoden 2009 isovanhemmaksi  (Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto)

                                                          

                       

Toivottaa Eila nenäpäivänä. Taustana taiteilija Pekka Paikkarin keramiikkateos
"Yhteinen leipämme".


 

 

 

 

 

 

 

 


Designed by ANGE INTERNATIONAL